12 vuotias Pikku-Olavi oli oikeudessa syytettynä naisen väkisin makaamisesta ja Olavin äiti oli saapunut puolustamaan poikaansa.

Oikeussalissa syyttäjä alkoi selvittämään valamiehille Olavin tekosia.

“Hyvät valamiehet, hän näyttää pieneltä, mutta hän on tehnyt hirveän rikoksen ja siitä on tässä istunnossa esitetty vedenpitävät todisteet.”

“Todetkaa hänet syylliseksi, niin hänet viedään lastenkotiin, eikä hän enää pysty toistamaan tälläistä hirveää rikosta.”

Johon tuomari toteaa:

“Selvä homma, mutta vielä olisi puolustuksen puheenvuoro.”

“Onko teillä asianajajaa? tuomari kysyi Olavin äidiltä.”

Johon Olavin äiti jyrähtää:

“En minä tiennyt että me mitään asianajajaa tarvitsemme ja kyllä minä nyt omaa poikaani haluan puolustaa.”

“Nouseppa Olavi ylös siitä penkistä ja mennään tuohon valamiehistön eteen seisomaan.”

Niinpä Olavi ja olavin äiti menivät valamiehistön eteen seisomaan, jossa äiti jatkoi:

“Otappa Olavi housut pois, nyt ja heti!”

Olavi veti housut kinttuihinsa salaman nopeasti, jonka jälkeen äiti otti Olavin pienen pippelin käteensä, näytti sitä valamiehille ja sanoi:

“Valamiehet! Naiset! Arvoisat ihmiset. Katsokaa tätä pientä pojan pippeliä.”

“Kyllähän te nyt näette, että ei tällä vehkeellä mitään rikoksia vielä pysty tekemään.”

Jonka jälkeen olavin äiti käänsi Olavin pippeliä myös tuomariin päin ja jatkoi puolustusta:

“Arvoisa tuomari. Te olette varmastikkin hyvä työssänne ja kyllä varmasti ymmärrätte, ettei tämän kokoisella pienellä pippelillä mitään rikoksia pysty tekemään.”

Tässä kohtaa Pikku-Olavi keskeytti äitinsä puheenvuoron ja supatti hiljaa äidin korvaan:

“Nyt on äiti semmonen homma, ettei hirveästi enää kannata sitä pippeliä venytellä ja esitellä, tai me hävitään tää juttu.”