Alokkaiden marssiminen
Alokkaat oli laitettu marssimaan tahdissa kasarmia ympäri alikersantin johdolla: Vasen, vasen, vasen kaks, kol…
Kesken kaiken kuului alokkaan ääni: Herra alikersantti, saisinko käyttää välillä myös oikeaa jalkaa?
Alokkaat oli laitettu marssimaan tahdissa kasarmia ympäri alikersantin johdolla: Vasen, vasen, vasen kaks, kol…
Kesken kaiken kuului alokkaan ääni: Herra alikersantti, saisinko käyttää välillä myös oikeaa jalkaa?
Kenraali näki aseettoman laiskasti käyttäytyvän sotilaan nojailevan kasarmin seinustalla.
– “Mikä komppania?” karjui kenraali.
– “Niin, herra kenraali. Sanokaas muuta! Mikä komppania!”
Kolmetoista alokasta oli pyytänyt iltalomaa. Jokainen heistä palasi myöhästyneenä. Ensimmäinen mies selitti:
– Bussilakon vuoksi viimeinen bussi ei tullut. Jouduin ottamaan taksin, joka meni rikki. Sitten jouduin ottamaan hevosen. Hevonen kuoli kesken matkan ja loppumatka piti kävellä.
Jokainen alokas esitti samanlaisen tarinan. Kun tuli viimeisen alokkaan vuoro, kapteeni sanoi:
– Jos kerrot saman tarinan, saat ylimääräistä palvelusta!
Viimeinen mies aloitti kuten muutkin ja kapteeni huusi:
– Ulos!
Mutta alokas jatkoi:
– Muuten olisin ehtinyt ajoissa, vaan tiellä oli niin paljon kuolleita hevosia, että myöhästyin!
Mitä yhteistä on vauvoilla ja upseereilla?
Kummatkin luulevat, että he saavat mitä tahtovat kun vain huutavat tarpeeksi kovaa.
Alikersantti tuli tekemään tuvassa aamuherätyksen.
Hän huusi kurkku suorana: Kaikki laiskurit, heti ylös punkasta!
Tuvassa syntyi kova hässäkkä, jonka rauhoituttua alikersantti huomasi alokas Virtasen venyttelevän edelleen raukeana punkassaan.
Alikersantti syöksyi Virtasen luokse ja oli aloittamassa raivokkaan kurinpalautuksen, mutta siihen alokas Virtanen tokaisi: Herra alikersantti, eikö teitäkin ihmetytä, että tähän tupaan on sattunut noin monta laiskuria?
Armeijassa vääpeli tenttasi alokasta:
Nimi?
Matti.
Sukunimi?
Ei kun etunimi.
Olettepa te uppiniskanen.
Ei kun minä olen Matti Niskanen.
Naimisissa?
Olen.
Kenen kanssa?
Naisen kanssa.
No kuka nyt miehen kanssa olisi naimisissa, tuskastui vääpeli.
Minun äitini.
Ulos, karjaisi vääpeli!
Miten ruotsin armeijassa selviää varmimmin hengissä?
Ei koskaan jätä kavereitaan taakseen!
Alokas kertoi innoissaan vierailevalle kenraalille:
“Herra kenraali, minä aion isona upseeriksi!”
“Oletteko te täysin hullu!”, sanoi kenraali.
“Onko se aivan välttämätöntä?” alokas kysyi ihmetellen.
Sotaharjoituksissa joku heitti vääpeliä kävyllä, ja tämä hirmustui ja huusi:
Kaikkien lomat on peruttu, kunnes syyllinen saadaan selville!
Mutta kävyn heittäjää ei löytynyt, vaikka vääpeli kuinka uhkaili.
Niinpä hän muutti ovelana miehenä taktiikkaa ja sanoi:
No, korpraali Konttinen, teitä minä en rankaise, jos kerrotte syyllisen.
Minä se olin, herra vääpeli, vastasi Konttinen!
Matkalla sotaharjoituksiin juuttuu armeijan kuorma-auto toivottoman näköisesti paksuun liejuun.
Onneksi ohi sattuu ajamaan jeeppi, jossa on matkustajina neljä korkea-arvoista upseeria.
He päättävät pysähtyä auttamaan ja saavat kuin saavatkin pitkän ja likaisen työn jälkeen auton jälleen kuivalle maalle.
Yksi upseereista pyyhkii mutaa kasvoiltaan ja ähkäisee:
Kyllä oli pirunmoista hommaa.
Mitä siinä oikein on kuormana?
26 sotamiestä, herra kenraali, vastasi kuorma-auton kuljettaja vakavana.