# Etusivu » Eläinvitsit

Eläinvitsit

Basisti ja hänen bändinsä

Basisti ja hänen bändinsä on juuri lopettanut harjoitukset, ja kun he astuvat ulos, he huomaavat että pihalla on vihainen karhu.

Kaikki muut paitsi basisti kerkeävät sisään ja laittavat oven säppiin.

Basistin ei auta muu kuin pinkoa karhua karkuun minkä kintuistaan pääsee.

Kitaristi uskaltautuu kurkkaamaan ovesta ja huomaa että karhu on aivan basistin perässä.

”Tule sisään, se saa sinut kohta kiinni!” kitaristi huutaa.

Siihen basisti huutaa takaisin: ”Ei minulla ole hätää, koska se menee vasta yhdeksättä kierrosta, ja minä juoksen jo kahdettatoista.”

Basisti ja hänen bändinsä Read More »

Mikä pingviini oli ennen

Mikä pingviini oli ennen kuin se tapasi Jeesuksen?

Pingvesi.


Mikä pingviini oli ennen tätä vitsiä?

Nykyisin tuntemamme pingviinit ovat kehittyneet tutkijoiden mukaan todennäköisesti lentokykyisestä edeltäjästään noin 65 miljoonaa vuotta sitten.

Pingviinien edeltäjän koko oli noin puolitoista metriä (1,5m) ja painoa noin 60kg verran.
Lisäksi sillä oli paljon pidempi nokka, kuin pingviineillä tänä päivänä on.

Tälläisen ison pingviinien edeltäjän fossiili on löydetty Paracasin luonnonsuojelualueelta Perusta, josta tutkijat ovat päätelleet että pingviinit ovat kehittyneet päiväntasaajan lähistöllä, eivätkä Antarktiksella, kuten yleensä on oletettu.

Noin 36 miljoonaa vuotta vanhasta pingviinin fossiilista löydettiin myös höyheniä, jotka olivat harmahtavia ja punaruskeita.
Nykyisinhän pingviineillä on tunnusomainen mustan ja valkoisen värinen höyhenistö.

Pingviinien edeltäjä pystyi lentämään, jolloin sen höyhenistö muistutti tänä päivänä elävän albatrossin höyheniä.
Albatrossit ja Ulappakeijulinnut ovat pingviinien läheisimpiä sukulaisia.

Albatrossi

Varhaisempi höyhenistö soveltui hyvin päiväntasaajan vesiin, mutta kun pingviinien edeltäjät alkoivat siirtyä kylmemmille vesille, niin niiden höyhenistö muuttui tanakammaksi ja höyhenten väritys mustaksi ja valkoiseksi.

Ennen pingviini lajeja arvellaan olleen noin 40, tänä päivänä lajeja on enää jäljellä noin 17.

Pingviinit

 

Mikä pingviini oli ennen Read More »

Härski iskurepliikki baaritiskillä

Mies näki baaritiskillä kauniin nuoren naisen ja päätti kokeilla iskeä tämän mukaansa kotiin jatkoille.

Niinpä hän tepasteli naisen viereen ja heitti ilmoille iskurepliikkinsä:

”Sun mutsi ja faija oli varmaan hamstereita, kun näytät siltä, että haluat sun posket täyteen siemeniä”.

Härski iskurepliikki baaritiskillä Read More »

Sitkeä dinosaurusuros

Mesotsooisella kaudella aikaa mitattiin tuhansissa vuosissa.

Komea dinosaurusuros oli etsiskellyt partneria turhaan jo 30 000 vuotta.

Sitten se yllättäen kohtasi mieleisensä nätin dinotytön ja ehdotti tietysti heti läheistä kanssakäymistä.

Dinotyttö vastasi:

Voi poika parka, kun sinulla kävi huono tuuri.

Minulla alkoivat juuri tuhatvuotiset.

Sitkeä dinosaurusuros Read More »