Pikku-Kallen hengitys
Ajatteles Tiina, joka kerta kun minä hengitän, viisitoista kiinalaista kuolee.
Sinun pitäisi tehdä jotakin hengityksellesi.
Ajatteles Tiina, joka kerta kun minä hengitän, viisitoista kiinalaista kuolee.
Sinun pitäisi tehdä jotakin hengityksellesi.
Kalle katseli ihmeissään uutta pikkusiskoaan, jolla ei ollut yhtään hiusta eikä hammasta.
Kuule äiti, Kalle kummasteli.
Eikö tästä voi valittaa jonnekkin?
Sillehän ei tullut mukaan mitään varaosia.
Mitä sinun mummosi sanoisi, jos kuulisi, kuinka paljon sinä kiroilet? Kirkkoherra torui Kallea.
Hän varmaankin ilahtuisi.
Hävytön poika! Miten niin?
Mummo on ollut kuurona kymmenen vuotta.
Kalle oli tullut hakemaan Liisaa ulos leikkimään, mutta Liisa ei ollut vielä valmis.
Liisan äiti santoi Kallelle voileivän, mutta Kalle ei kiittänyt.
Liisan äitiä alkoi harmittaa, ja hän päätti ojentaa poikaa.
No Kalle, kuinkas sanotaan?
Näyttää olevan voita aika hintsusti.
Pikku-Kalle kysyi äidiltään:
Onko Jumala mies vai nainen?
Jumala on molemmat, vastasi äiti.
Onko Jumala musta vai valkoinen?
Jumala on molemmat, vastasi äiti hetken mietittyään.
Onko Jumala homo vai hetero?
Äiti ei osannut odottaa kysymystä, mutta päätti pysyä linjassaan ja sanoi:
Jumala on molemmat.
No sittenhän Jumala on Michael Jackson! riemastui Pikku-Kalle.
Pikku-Kalle ja hänen ystävänsä Pikku-Paavo istuskelivat venelaiturilla kuumana kesäpäivänä ja katselivat laineiden liplatusta.
Jonkin ajan kuluttua Kalle mietiskeli ääneen että mikähän hänestä voisi tulla isona ja tähän pohdintaan Paavo antoikin nopeasti oman mielipiteensä:
Toivottavasti ei ainenkaan joulupukkia, sillä sinulla ei ole yhtään lahjoja.
Pikku-Kalle kurkisti kerran vanhempiensa makuuhuoneen avaimenreiästä ja näki heidät 69-asennossa.
Kalle puuskahti:
Ja minut ne lähettivät psykiatrille kynsien pureskelun takia.
Kalle oli riidoissa isänsä kanssa.
Taloon sattui piipahtamaan outo kulkumies, joka kysyi Kallen isää.
Se on sikalassa, Kalle vastasi.
Kun vieras lähti tallustelemaan kohti sikalaa, Kalle hihkaisi hänen peräänsä: Se on se, jolla on hattu päässä.
Kaupparatsun auto petti, ja hän jäi iltaöiselle maantielle.
Onneksi tämä sattui Kallen kodin lähettyville.
Kaupparatsu lähti harhailemaan sankassa sumussa ja löysi viimein talon, jonka ovenripaan hän tarrautui hädissään.
Kuka siellä? Kalle kysyi.
Kaupparatsu selvitti lyhyesti tilanteensa ja tiedusteli, oliko Kallen isä paikalla.
Ei ole, se lähti kun äiti tuli.
Onko äiti sitten?
Ei ole.
Se lähti kun isoäiti tuli.
Isoäiti sitten varmaan on…
Ei ole.
Se lähti kun minä tulin.
Onpa teillä kummallinen talo, kaupparatsu puuskahti.
Ei tää mikään talo ole, Pikku-Kalle vastasi.
Tää on meidän huussi.
Kalle painaa porhalsi mopollaan hirmuista vauhtia päin pakollista pysähtymistä osoittavaa liikennemerkkiä.
Poliisi lähti perään, pysäytti ja alkoi tentata poikaa: tiedätkös Kalle, mikä tuo merkki on?
Jaa-a.
Minä en kyllä tiedä, mutta poliisi on hyvä ja menee kysymään tuolta Muttisen kaupasta.
Siellä joku varmaan tietää.
Kallen kotipitäjään saapui lentokone tekemään yleisölennätyksiä.
Kalle halusi tietysti mukaan ja ilmoitti rehvakkaasti ohjaajalle, että tämä saisi tehdä minkälaisia silmukoita tahansa.
Lentäjä teki toinen toistaan huimempia kaarroksia, mutta Kalle ei ollut moksiskaan.
Lopulta lentäjä heitti surmansilmukan ja kysyi sen jälkeen Kallelta: Joko tuntuu olo erilaiselta?
Kieltämättä, se mikä äsken oli housuissa, on nyt niskassa, Kalle vastasi nauraen.
Pyhäkoulussa lapsille jaettiin kauniita värikuvia Raamatun henkilöistä.
Joulua odotellessa heille annettiin Marian ja Joosefin kuva.
Samalla opettaja piti heistä lapsille pikku esitelmän ja kertoi muun muassa heidän köyhyydestään.
Mikä ihme se on, että tuollaisella pelillä köyhäksi tulee, Pikku-Kalle marmatti.
Rahaa ei ole, mutta silti pitää mennä kaiken maailman kalliisiin värikuviin.
Tohtori tohtori, tulkaa pian! Kiljui Pikku-Kallen äiti puhelimessa.
Meidän Kalle on nielaissut pussillisen kuulalaakerin kuulia!
Tullaan, tullaan, tohtori rauhoitteli.
Mutta älkää tähdätkö hänellä ketään.
”Kyllä naiset ovat mielestäni meille miehille melkoinen probleema”, valitti Yrjö.
”Kyllä, mutta sen probleeman kanssa on mukava painiskella”, vastasi Kalle.
Pikku-Kallen oli määrä pitää silmällä vastasyntynyttä pikkusiskoa sillä aikaa, kun äiti oli asioilla.
Pikkuinen huusi minkä jaksoi, ja naapurin rouva tuli katsomaan, mikä oli hätänä.
Sen on nälkä, Kalle selitti.
Ja sapuska vaan juoksentelee pitkin kaupunkia.
Kalle meni hampurilaiskioskille.
Hyvää iltaa, kaksi nakkia.
Toinen sämpylällä ja toinen ilman.
Ja kumpi tulee ilman?
Opettaja matikan tunnilla
”Jos sinulla on toisessa taskussa 5 euroa ja toisessa 10 euroa, mitä sinulla silloin on?”
”Jonkun toisen housut.” Vastasi Kalle.
Mitä eroa on kivellä ja kalliolla? Kysyi opettaja maantiedon tunnilla.
”Kivi oli kirjailija ja Kallio oli presidentti.” Vastasi Kalle.
Opettaja moitti Kallea:
”Miksi et pese kasvojasi, nytkin näkee, mitä olet eilen syönyt.”
”No mitä?”
”Mustikkasoppaa”, vastasi opettaja.
”Enpäs syönytkään.”
”Mustikkasoppaa söin toissapäivänä.”
Kallen kotiin oli hankittu tietosanakirja ja yllättäen Kalle lakkasi kyselemästä mm. niitä arkoja asioita, joihin vanhempien oli aikaisemmin ollut vaikea vastata.
Kerran vanhemmat keskustelivat sukupuoliasioista, kun Kalle rämäkästi kertoi miten asiat ovat ja miten lapsia tehdään.
Mistä sinä tuon kaiken tiedät? kysyi hämmästynyt isä.
Tähdet kertovat, tähdet kertovat…
Pikku-Kalle näki ensimmäisen kerran isoäitinsä riisuutuvan ja seurasi tilannetta kiinnostuneena.
Kun isoäiti ehti korsettiin asti, Kalle kysyi ihmeissään:
Isoäiti, onko sinulla ollut pelastusliivit päällä koko päivän?
Luokka oli taidenäyttelyssä.
Yhtäkkiä Kalle pysähtyi ja huusi opettajalle:
Tämä työ näyttää aivan valtavan todelliselta.
Mutta Kalle, sehän on ikkuna.
Et varmaan usko, mutta olin ennen hyvin itserakas, Kalle tunnusti Villelle.
Kerran sitten menin psykiatrin puheille ja hän paransi minut.
Nykyään olen paikkakuntamme miellyttävimpiä miehiä.
Kuinka usein bussi pysähtyy tällä pysäkillä? vanha täti kysyi Pikku-Kallelta linja-autosssa.
Vain kerran.
Sitten se jatkaa matkaa.
Kalle oli ollut ensimmäisellä ratsastustunnillaan.
Äiti kyseli kotona, kuinka kaikki oli sujunut.
Oliko kivaa, Kalle?
Ei ollut, Kalle murahti.
En olisi ikimaailmassa uskonut, että eläin, joka on täynnä heiniä, voi olla niin kova.