Pikku-Kalle ja hänen ystävänsä Pikku-Paavo istuskelivat venelaiturilla kuumana kesäpäivänä ja katselivat laineiden liplatusta.
Jonkin ajan kuluttua Kalle mietiskeli ääneen että mikähän hänestä voisi tulla isona ja tähän pohdintaan Paavo antoikin nopeasti oman mielipiteensä:
Toivottavasti ei ainenkaan joulupukkia, sillä sinulla ei ole yhtään lahjoja.
Pikku-Kalle kurkisti kerran vanhempiensa makuuhuoneen avaimenreiästä ja näki heidät 69-asennossa.
Kalle puuskahti:
Ja minut ne lähettivät psykiatrille kynsien pureskelun takia.
Kalle oli riidoissa isänsä kanssa.
Taloon sattui piipahtamaan outo kulkumies, joka kysyi Kallen isää.
Se on sikalassa, Kalle vastasi.
Kun vieras lähti tallustelemaan kohti sikalaa, Kalle hihkaisi hänen peräänsä: Se on se, jolla on hattu päässä.
Kalle painaa porhalsi mopollaan hirmuista vauhtia päin pakollista pysähtymistä osoittavaa liikennemerkkiä.
Poliisi lähti perään, pysäytti ja alkoi tentata poikaa: tiedätkös Kalle, mikä tuo merkki on?
Jaa-a.
Minä en kyllä tiedä, mutta poliisi on hyvä ja menee kysymään tuolta Muttisen kaupasta.
Siellä joku varmaan tietää.
Kaupparatsun auto petti, ja hän jäi iltaöiselle maantielle.
Onneksi tämä sattui Kallen kodin lähettyville.
Kaupparatsu lähti harhailemaan sankassa sumussa ja löysi viimein talon, jonka ovenripaan hän tarrautui hädissään.
Kuka siellä? Kalle kysyi.
Kaupparatsu selvitti lyhyesti tilanteensa ja tiedusteli, oliko Kallen isä paikalla.
Ei ole, se lähti kun äiti tuli.
Onko äiti sitten?
Ei ole.
Se lähti kun isoäiti tuli.
Isoäiti sitten varmaan on…
Ei ole.
Se lähti kun minä tulin.
Onpa teillä kummallinen talo, kaupparatsu puuskahti.
Ei tää mikään talo ole, Pikku-Kalle vastasi.
Tää on meidän huussi.
Pyhäkoulussa lapsille jaettiin kauniita värikuvia Raamatun henkilöistä.
Joulua odotellessa heille annettiin Marian ja Joosefin kuva.
Samalla opettaja piti heistä lapsille pikku esitelmän ja kertoi muun muassa heidän köyhyydestään.
Mikä ihme se on, että tuollaisella pelillä köyhäksi tulee, Pikku-Kalle marmatti.
Rahaa ei ole, mutta silti pitää mennä kaiken maailman kalliisiin värikuviin.
Kallen kotipitäjään saapui lentokone tekemään yleisölennätyksiä.
Kalle halusi tietysti mukaan ja ilmoitti rehvakkaasti ohjaajalle, että tämä saisi tehdä minkälaisia silmukoita tahansa.
Lentäjä teki toinen toistaan huimempia kaarroksia, mutta Kalle ei ollut moksiskaan.
Lopulta lentäjä heitti surmansilmukan ja kysyi sen jälkeen Kallelta: Joko tuntuu olo erilaiselta?
Kieltämättä, se mikä äsken oli housuissa, on nyt niskassa, Kalle vastasi nauraen.
Tohtori tohtori, tulkaa pian! Kiljui Pikku-Kallen äiti puhelimessa.
Meidän Kalle on nielaissut pussillisen kuulalaakerin kuulia!
Tullaan, tullaan, tohtori rauhoitteli.
Mutta älkää tähdätkö hänellä ketään.
”Kyllä naiset ovat mielestäni meille miehille melkoinen probleema”, valitti Yrjö.
”Kyllä, mutta sen probleeman kanssa on mukava painiskella”, vastasi Kalle.
Pikku-Kallen oli määrä pitää silmällä vastasyntynyttä pikkusiskoa sillä aikaa, kun äiti oli asioilla.
Pikkuinen huusi minkä jaksoi, ja naapurin rouva tuli katsomaan, mikä oli hätänä.
Sen on nälkä, Kalle selitti.
Ja sapuska vaan juoksentelee pitkin kaupunkia.