Kohtelias Pikku-Kalle
Kiitos kiltti täti, että toit minulle tällaisen lelun, Pikku-Kalle sanoi kohteliaasti.
No lapsi kulta, eihän siinä ole mitään kiittämistä.
Samaa mieltä minäkin olen, mutta äiti käski kiittää.
Kiitos kiltti täti, että toit minulle tällaisen lelun, Pikku-Kalle sanoi kohteliaasti.
No lapsi kulta, eihän siinä ole mitään kiittämistä.
Samaa mieltä minäkin olen, mutta äiti käski kiittää.
Naapuri kysyi Pikku-Kallelta, kuinka monta sisarusta hänellä oli.
Kuusitoista.
Se mahtaa tulla vanhemmillesi kalliiksi?
Ei ollenkaan.
Me tehdään ne itse.
Pikku-Kalle löysi pihalta kympin setelin ja vei sen isälle.
Oikeastaan mulle kuuluisi kymmenen prosentin löytöpalkkio, Kalle huomautti seteliä ojentaessaan.
Ei tule kuuloonkaan, isä vastasi.
Tässä on sinulle viisi euroa ja sillä siisti.
Ennen kuin tapasin sinut, elämäni oli kuin autiomaa, Kalle runoili Liisalle.
Senkö takia sinä tanssit kuin kameli?
Kalle meni psykiatrin luokse.
Hänen sieraimissaan oli kaksi porkkanaa, korvissaan kaksi retiisiä ja päänsä päälle hän oli kiinnittänyt kurpitsan.
Tulin tänne veljeni vuoksi, Kalle sanoi.
Hänellä on mielenterveysongelmia.
Pikku-Kalle katseli innokkaana lintulaudan varpusia.
Yhtäkkiä porukkaan lennähti viherpeippo.
Äiti, tule katsomaan!
Täällä on raaka varpunen!
Ylilääkäri oli kierroksella vuodeosastolla ja tapasi Kallen.
Onko teillä noin pahoja kouristuksia? Lääkäri kysyi huolestuneena.
Ei, Kalle vastasi.
Mä vaan yritin kumartaa makuultani.
Kysypä isältäsi, eikö hän haluaisi ostaa sian puolikasta, lihakauppias tiedusteli Kallelta.
Tuskinpa vaan, Kalle vastasi.
Eihän semmoinen pysy edes karsinassa pystyssä.
Mitä haluaisit kaikkein eniten? opettaja kysyi Kallelta.
Että olisin miljonääri.
Niin, raha on kyllä tärkeää, mutta miksi et voisi hankkia vaikka enemmän järkeä? Niin minä tekisin.
No jaa, jokainen toivoo sitä, mitä hänellä on vähiten.
Kallen isoveli perusti asianajotoimiston.
Kun ensimmäinen asiakas saapui, Kallen veli ilmoitti, että kysymyksiin vastaamiset maksavat sitten tuhat euroa kappaleelta.
Eikö tuo ole vähän liian kallista, asiakas ihmetteli.
Onhan se.
Mikä olikaan seuraava kysymyksenne?
Tiedätkö Ville, minkä ammatin harjoittaja saa kärsiä kaikkein eniten?
En tiedä.
Sikojen teurastaja.
Kallen isä oli ostamassa lipputankoa.
Onko sillä kiire? kauppias kysyi.
On kova kiire onkin.
Naapuri täyttää ensi pyhänä 50 vuotta, ja minä haluan olla silloin liputtamatta.
Pikku-Kalle oli ensimmäistä kertaa elämässään päässyt maalle, ja niinpä hän innostui valtavasti nähdessään sikalan elämää.
Hän hihkui ihmeissään äidilleen:
Tule äkkiä katsomaan.
Tuolla on kuusi pientä porsasta, jotka puhaltavat seitsemättä porsasta niin lujaa, että se on jo paksu kuin tynnyri!
Pikku-Kalle oli mummolassa ja tuli pihalta kasvot hyvin likaisina.
Taitaisi naamasi vähän kaivata vettä, mummo tuumi.
Ja sinä taitaisit kaivata kauttaaltaan silitysrautaa, Kalle vastasi.
Kalle maisteli juustokaupassa hartaasti eri juustolaatuja.
Ja paljonkohan saa olla? myyjä kysyi kohteliaasti.
Ihan hintsusti vaan.
Se tulee hiirenräpsään.
Kalle, tunnetko sinä tuon naisen? Liisa kysyi ihmeissään.
En, en tunne.
Mutta miksi sitten nostit hänelle hattua?
Koska tämä on veljeni hattu ja tuo nainen on veljeni tuttu.
Kalle oli napannut lennosta taksin.
Kotiportillaan hän huomasi kauhukseen, että rahat eivät riittäneetkään.
Sorry, suhari, voitko sa ajaa puoli kilsaa taaksepäin? tiedusteli Kalle.
Kallen isoveli oli mennyt armeijaan.
Luutnantti päätti koetella hänen hoksottimiaan.
Mitä alokas tekisi, jos käskisin tehdä koko rautatieverkoston viholliselle käyttökelvottomaksi?
Polttaisin matkaliput, herra luutnantti.
Siitä lähtien, kun Liisa aloitti pianotunnit, olen kadehtinut Beethoovenia, Kalle tunnusti Villelle.
Aijaa, miksi niin?
Beethooven oli kuuro.
Liisa ja Kalle eksyivät elämänsä ensimmäistä kertaa itsepalvelubaariin.
Mennään tuonne jonon päähän, Liisa ehdotti.
Ei me voida, Kalle vastusteli.
Siellä on jo joku.
Tiedätkö, kuinka käy pikkupojille, jotka eivät tule pyhäkouluun vaan pelaavat mielummin jääkiekkoa? Pyhäkoulunopettaja torui Pikku-Kallea.
Joo.
Niistä tulee ammattilaisia Kanadassa, ja ne tienaa tosi karseesti.
Tapasin tässä taannoin tutun kaverin, Pikku-Kalle kertoi Villelle.
Hän vaikutti tutulta ja olin varma, että se oli hän.
Kun me sitten olimme aikamme jutelleet keskenämme, niin yhtäkkiä huomasimme, ettemme olleet kumpikaan meistä.
Pikku-Kallen äiti oli synnyttänyt terveen tyttären.
Kätilö soitti laitokselta kotiin kertoakseen ilouutisesta.
Äitisi on saanut tytön, kätilö lirkutteli Kallelle.
Että pitkin sattua, Kalle harmitteli.
Hän ei juuri nyt satu olemaan kotona.
Kalle oikaisi kerran kotiinsa hautausmaan halki.
Kuinka ollakkaan, hän pudota mätkähti auki kaivettuun hautaan eikä päässyt sieltä omin voimin pois.
Edessä oli kylmä yö.
Mulla on järisyttävä vilu, Kalle ähkäisi aamun valjetessa paikalle saapuneelle haudankaivajalle.
Ihmekös tuo, haudankaivaja murahti.
Sähän oot potkinut kaikki hiekat pois päältäs.
Kalle käveli kirjakauppaan.
Onko teillä sellaista kirjaa kuin ”Miten tulen toimeen palkallani”?
Sitä meillä ei ole, myyjätär totesi.
Mutta meillä on paljon muita taikatemppukirjoja.