Pikku-Kalle, paljonkohan kello on
Kalle ja Liisa leikkivät puistossa.
Paljonkohan kello on? Liisa kysyi.
Ei ainakaan vielä viittä, sillä silloin mun pitäisi olla kotona syömässä ja minähän olen vielä täällä.
Kalle ja Liisa leikkivät puistossa.
Paljonkohan kello on? Liisa kysyi.
Ei ainakaan vielä viittä, sillä silloin mun pitäisi olla kotona syömässä ja minähän olen vielä täällä.
Pikku-Kallen äiti oli synnyttänyt terveen tyttären.
Kätilö soitti laitokselta kotiin kertoakseen ilouutisesta.
Äitisi on saanut tytön, kätilö lirkutteli Kallelle.
Että pitkin sattua, Kalle harmitteli.
Hän ei juuri nyt satu olemaan kotona.
Ennen vanhaan kun elettiin vielä sentraalisantrojen aikaa, muuan maalaisisäntä soitti kostean illan vietettyään heti aamulla keskukseen ja pyysi:
Saanko numeroon 342?
Mutta sieltähän isäntä omasta numerostaan parasta aikaa soittaa! Ihmetteli sentraalisantra.
Niin, niin, mutta kun minä halusinkin vain varmistaa, olenko kotona.
Mies valitti naapurilleen:
”Laittakaa ne makuuhuoneen verhot kiinni kun harrastatte seksiä.”
“Se sinun ja vaimosi pelehtiminen näkyi meille eilen illalla vähän liian hyvin.”
”Älä valehtele, enhän minä ollut eilen edes kotona.”