Pikku-Kallen äiti oli synnyttänyt terveen tyttären.
Kätilö soitti laitokselta kotiin kertoakseen ilouutisesta.
Äitisi on saanut tytön, kätilö lirkutteli Kallelle.
Että pitkin sattua, Kalle harmitteli.
Hän ei juuri nyt satu olemaan kotona.
Miksi sinä et mene kotiin, Kalle?
No kun äiti on pahalla tuulella.
Miksi hän on pahalla tuulella?
No kun minä en mene kotiin.
Mutsi on laihdutuskuurilla, Kalle kertoi Liisalle.
Se käy joka päivä ratsastamassa.
Onko siitä ollut mitään apua? Liisa kysyi myötätuntoisena.
On siitä.
Hevonen on laihtunut kymmenen kiloa.
Äiti, onko totta, että Jumala antaa meille meidän jokapäiväisen leipämme ja haikara tuo lapset?
On, kultaseni, kyllä se on totta.
Mitä me sitten meidän isällä tehdään?
Tohtori tohtori, tulkaa pian! Kiljui Pikku-Kallen äiti puhelimessa.
Meidän Kalle on nielaissut pussillisen kuulalaakerin kuulia!
Tullaan, tullaan, tohtori rauhoitteli.
Mutta älkää tähdätkö hänellä ketään.
Terapeutti piti ryhmäistuntoa esikoululaisille ja heidän äideilleen.
Meillä kaikilla on intohimo, joka vaikuttaa siihen miten nimeämme lapsemme.
Esimerkiksi Sadun äiti pitää selvästi lukemisesta ja Ruusun äiti taas puutarhanhoidosta.
Tuuli on varmaan saanut nimensä äidin purjeveneharrastuksesta.
Samassa yksi äiti nappasi lapsensa kainaloon ja kuiskasi:
Laitappas kengät jalkaan Jorma, me lähdemme nyt kyllä kotiin.
Haloo, äiti, minä soitan synnytyslaitokselta.
Sinusta on juuri tullut lapsenvahti!
Mitä punahilkan isoäiti sanoi punahilkalle, kun susi oli syönyt heidät?
Olemme hukassa.