Kalle törmäsi etelän aurinkorannalla tutun näköiseen mieheen.
Morjens Pena, Kalle riemuitsi.
Kyllä tämä etelän aurinko on näemmä tehnyt hyvää sinullekkin.
Sinähän olet kuin toinen mies!
Mä en ole mikään Pena, mies vastasi viileästi.
No niin, siinäs näet! Kalle kiljaisi iloisesti.
Millä me saisimme tuon lapsen uneen, Kallen äiti ihmetteli ääneen, kun Kallen pikkuveli ei ottanut nukkuakseen.
Jospa mä laulaisin sille, Kalle ehdotti.
Älä sentään vielä, äiti tuumasi.
Yritetään ensin hyvällä.
Miksi sinä et mene kotiin, Kalle?
No kun äiti on pahalla tuulella.
Miksi hän on pahalla tuulella?
No kun minä en mene kotiin.
Kaunokirjoitustunnilla opettaja selaili Pikku-Kallen vihkoa ja torui:
Voi, voi Kalle.
Sinä et taida oppia kirjoittamaan numeroita.
Ykköstä seuraa aina kahta kauheampi kolmonen.
Mutsi on laihdutuskuurilla, Kalle kertoi Liisalle.
Se käy joka päivä ratsastamassa.
Onko siitä ollut mitään apua? Liisa kysyi myötätuntoisena.
On siitä.
Hevonen on laihtunut kymmenen kiloa.
Kalle, sinun pyörässäsi pitäisi olla valot.
Lamppu ei pala.
Sitten sinun on noustava pyörän päältä pois.
Olen minä sitäkin yrittänyt, mutta lamppu ei sittenkään pala.
Onko teillä suosituksia edellisestä työpaikastanne? kysyttiin Pikku-Kallen isältä hänen hakiessaan töitä.
Joo, on niitä, isä totesi.
Siellä nimenomaan suositeltiin, että mä hakisin muita hommia.
Pikku-Kallen vanhemmat voittivat lotossa jättipotin ja pistivät haisemaan.
Kallen äiti esitteli ompeluseuralleen uutta taloaan.
Meillä on kolme uima-allasta, hän sirkutti.
Minkä tähden kolme? porukka ihmetteli.
Yhdessä altaassaa on lämmintä vettä, koska minä pidän siitä.
Toisessa on kylmää vettä, koska mieheni pitää siitä.
Minkä takia tuo kolmas allas sitten näyttää olevan tyhjä? kysyi eräs ompeluseuran rouvista.
Se on Kallea varten.
Hän ei vielä osaa uida.
Mistä tiedämme, että pataljoona liikkuu koko ajan etelään? Luutnantti kysyi Kallen isoveljeltä.
Herra luutnantti.
Tulee koko ajan enempi hiki!
Kallen isä oli saanut niin tarpeekseen poikansa tempauksista, että päätti tehdä itsemurhan.
Kun Kalle astui huoneeseen, isä seisoi tuolilla ja oli sovittamassa katosta roikkuvaa köydensilmukkaa keskivartalonsa ympäri.
Faija, mitä sä teet? Kalle kysyi.
Pöljä poika, etkö sinä n äe? Itsemurhaa tietysti.
Ei noin itsaria tehdä. Kalle valisti.
Köysi kuuluu laittaa kaulan ympärille.
Niin kai, isä vastasi.
Mä laitoinkin aluksi, mutta mä meinasin kuolla.