Kallella oli pari kirjettä postitettavana, mutta hän ei kiireiltään olisi ehtinyt käymään postissa.
Niinpä hän päätti antaa tehtävän Liisalle, mutta sitä ennen hän kuitenkin teki tytölle testin:
Liisa, mikä ero on lehmän takapuolella ja postilaatikolla?
Totta noin… en minä tiedä…
Jaaha. Kai se on sitten parempi, että minä vien nämä kirjeet itse.
Pikku-Kalle sai syntymäpäivälahjakseen uuden leikkikalun, jota hän tarkasteli huolellisesti joka suunnalta.
Sitten hän päätti kysyä erästä seikkaa isältään.
Tää on kyllä hieno, Kalle aloitti.
Mutta kuinka tää rikotaan?
Mikä sinun nimesi on? Kysyi kiltti setä raitilla Kallelta.
Emmä kuullut, Kalle vastasi yrmeästi.
Pappi kaatoi vettä mun korvaani ristittäessä.
Isä, miten sinun sukututkimuksesi sujuu? Pikku-Kalle kysyi uteliaana.
Huonosti.
Ensin minun piti maksaa 500 euroa sukututkijalle tutkimisesta ja sitten vielä toinen samanlainen, että hän pitäisi suunsa kiinni.
Onkohan minulla ylipainoa? Pikku-Kallen äiti kysyi lääkäriltä.
Tavallaan, painoonne nähden teidän pitäisi olla viisi ja puoli metriä pitkä.
Rakas Jumala, aloitti Pikku-Kalle iltarukouksensa.
Tee minusta oikein kiltti ja rehellinen poika.
Jos se ei kuitenkaan käy päinsä, anna äidille ja isälle paremmat hermot.
Kalle, sanoi kirkkoherra surkealla äänellä.
Joka kerta kun kiroat, kulkevat kylmät väreet selkäpiitäni pitkin.
Jaa.
Jos herra kirkkoherra olisi ollut meillä eilen, kun isä löi peukaloonsa vasaralla, herra kirkkoherra olisi varmaan paleltunut kuoliaaksi.
Minkä takia minun täytyy pitää kieltäni ulkona silloinkin, kun te kirjoitatte reseptiä? Pikku-Kalle kysyi lääkäriltä.
Jotta täällä olisi edes hetki hiljaista.
Etkö ollenkaan ajatellut vanhaa äitiäsi, kun varastit minkkiturkin? poliisi torui Kallea.
Äitiä äitiä, Kalle vastasi.
Mutta se turkki ei mahtunut sille.
Ajatteles Tiina, joka kerta kun minä hengitän, viisitoista kiinalaista kuolee.
Sinun pitäisi tehdä jotakin hengityksellesi.