Pikku-Kallen vanhempien makuuhuone
Pikku-Kalle kurkisti kerran vanhempiensa makuuhuoneen avaimenreiästä ja näki heidät 69-asennossa.
Kalle puuskahti:
Ja minut ne lähettivät psykiatrille kynsien pureskelun takia.
Pikku-Kalle kurkisti kerran vanhempiensa makuuhuoneen avaimenreiästä ja näki heidät 69-asennossa.
Kalle puuskahti:
Ja minut ne lähettivät psykiatrille kynsien pureskelun takia.
Kalle oli riidoissa isänsä kanssa.
Taloon sattui piipahtamaan outo kulkumies, joka kysyi Kallen isää.
Se on sikalassa, Kalle vastasi.
Kun vieras lähti tallustelemaan kohti sikalaa, Kalle hihkaisi hänen peräänsä: Se on se, jolla on hattu päässä.
Kalle painaa porhalsi mopollaan hirmuista vauhtia päin pakollista pysähtymistä osoittavaa liikennemerkkiä.
Poliisi lähti perään, pysäytti ja alkoi tentata poikaa: tiedätkös Kalle, mikä tuo merkki on?
Jaa-a.
Minä en kyllä tiedä, mutta poliisi on hyvä ja menee kysymään tuolta Muttisen kaupasta.
Siellä joku varmaan tietää.
Kallen kotipitäjään saapui lentokone tekemään yleisölennätyksiä.
Kalle halusi tietysti mukaan ja ilmoitti rehvakkaasti ohjaajalle, että tämä saisi tehdä minkälaisia silmukoita tahansa.
Lentäjä teki toinen toistaan huimempia kaarroksia, mutta Kalle ei ollut moksiskaan.
Lopulta lentäjä heitti surmansilmukan ja kysyi sen jälkeen Kallelta: Joko tuntuu olo erilaiselta?
Kieltämättä, se mikä äsken oli housuissa, on nyt niskassa, Kalle vastasi nauraen.
Kaupparatsun auto petti, ja hän jäi iltaöiselle maantielle.
Onneksi tämä sattui Kallen kodin lähettyville.
Kaupparatsu lähti harhailemaan sankassa sumussa ja löysi viimein talon, jonka ovenripaan hän tarrautui hädissään.
Kuka siellä? Kalle kysyi.
Kaupparatsu selvitti lyhyesti tilanteensa ja tiedusteli, oliko Kallen isä paikalla.
Ei ole, se lähti kun äiti tuli.
Onko äiti sitten?
Ei ole.
Se lähti kun isoäiti tuli.
Isoäiti sitten varmaan on…
Ei ole.
Se lähti kun minä tulin.
Onpa teillä kummallinen talo, kaupparatsu puuskahti.
Ei tää mikään talo ole, Pikku-Kalle vastasi.
Tää on meidän huussi.
Tohtori tohtori, tulkaa pian! Kiljui Pikku-Kallen äiti puhelimessa.
Meidän Kalle on nielaissut pussillisen kuulalaakerin kuulia!
Tullaan, tullaan, tohtori rauhoitteli.
Mutta älkää tähdätkö hänellä ketään.
Pyhäkoulussa lapsille jaettiin kauniita värikuvia Raamatun henkilöistä.
Joulua odotellessa heille annettiin Marian ja Joosefin kuva.
Samalla opettaja piti heistä lapsille pikku esitelmän ja kertoi muun muassa heidän köyhyydestään.
Mikä ihme se on, että tuollaisella pelillä köyhäksi tulee, Pikku-Kalle marmatti.
Rahaa ei ole, mutta silti pitää mennä kaiken maailman kalliisiin värikuviin.
”Kyllä naiset ovat mielestäni meille miehille melkoinen probleema”, valitti Yrjö.
”Kyllä, mutta sen probleeman kanssa on mukava painiskella”, vastasi Kalle.
Pikku-Kallen oli määrä pitää silmällä vastasyntynyttä pikkusiskoa sillä aikaa, kun äiti oli asioilla.
Pikkuinen huusi minkä jaksoi, ja naapurin rouva tuli katsomaan, mikä oli hätänä.
Sen on nälkä, Kalle selitti.
Ja sapuska vaan juoksentelee pitkin kaupunkia.
Kalle meni hampurilaiskioskille.
Hyvää iltaa, kaksi nakkia.
Toinen sämpylällä ja toinen ilman.
Ja kumpi tulee ilman?
Opettaja matikan tunnilla
”Jos sinulla on toisessa taskussa 5 euroa ja toisessa 10 euroa, mitä sinulla silloin on?”
”Jonkun toisen housut.” Vastasi Kalle.
Mitä eroa on kivellä ja kalliolla? Kysyi opettaja maantiedon tunnilla.
”Kivi oli kirjailija ja Kallio oli presidentti.” Vastasi Kalle.
Opettaja moitti Kallea:
”Miksi et pese kasvojasi, nytkin näkee, mitä olet eilen syönyt.”
”No mitä?”
”Mustikkasoppaa”, vastasi opettaja.
”Enpäs syönytkään.”
“Mustikkasoppaa söin toissapäivänä.”
Kallen kotiin oli hankittu tietosanakirja ja yllättäen Kalle lakkasi kyselemästä mm. niitä arkoja asioita, joihin vanhempien oli aikaisemmin ollut vaikea vastata.
Kerran vanhemmat keskustelivat sukupuoliasioista, kun Kalle rämäkästi kertoi miten asiat ovat ja miten lapsia tehdään.
Mistä sinä tuon kaiken tiedät? kysyi hämmästynyt isä.
Tähdet kertovat, tähdet kertovat…
Pikku-Kalle näki ensimmäisen kerran isoäitinsä riisuutuvan ja seurasi tilannetta kiinnostuneena.
Kun isoäiti ehti korsettiin asti, Kalle kysyi ihmeissään:
Isoäiti, onko sinulla ollut pelastusliivit päällä koko päivän?
Luokka oli taidenäyttelyssä.
Yhtäkkiä Kalle pysähtyi ja huusi opettajalle:
Tämä työ näyttää aivan valtavan todelliselta.
Mutta Kalle, sehän on ikkuna.
Kuinka usein bussi pysähtyy tällä pysäkillä? vanha täti kysyi Pikku-Kallelta linja-autosssa.
Vain kerran.
Sitten se jatkaa matkaa.
Et varmaan usko, mutta olin ennen hyvin itserakas, Kalle tunnusti Villelle.
Kerran sitten menin psykiatrin puheille ja hän paransi minut.
Nykyään olen paikkakuntamme miellyttävimpiä miehiä.
Kallen isä ei ollut ollenkaan tyytyväinen palkkaansa, ja niinpä hän mainitsikin asiasta esimiehelleen.
Näillä liksoilla ei pitkälle potkita, hän tokaisi pomolleen suoraan päin kasvoja.
Ei vai.
Ei sua tänne potkimaan ole palkattukkaan vaan ojaa kaivamaan.
Tää ei ole mikään Ajax, esimies vastasi tyynesti.
Kalle oli ollut ensimmäisellä ratsastustunnillaan.
Äiti kyseli kotona, kuinka kaikki oli sujunut.
Oliko kivaa, Kalle?
Ei ollut, Kalle murahti.
En olisi ikimaailmassa uskonut, että eläin, joka on täynnä heiniä, voi olla niin kova.
Kalle sai vanhalta tädiltään joululahjaksi kaksi solmiota.
Lähtiessään kyläilemään tädin luo hän päätti olla kerrankin fiksu ja laittoi toisen saamistaan kravateista kaulaansa.
Ja siitä toisesta et sitten näemmä tykännyt, täti totesi Kallelle myrkyllisesti.
Liisa on sitten kätevä käsistään, Kalle kehui villelle.
Vai on näin asia.
Juu näin on.
Jos se ei löydä paitaan nappia, se neuloo napinläven umpeen.
Kalle seisoi kerrostalon rappukäytävässä ja odotti, että jokin ovi avautuisi.
Kun ensimmäinen ovi avattiin, Kalle meni ovelle ja työnsi ovelle tulleen naisen kouraan lapun.
Siinä luki seuraavasti:
“Olen mykkä. Olkaa niin kiltti ja ostakaa minulta taulu.”
Nainen tunsi sääliä ja osti Kallelta taulun.
Kun hän oli pulittanut rahat ja kaupat oli selvät, Kalle sanoi kirkkaalla äänellä:
Kiitos!
Herranen aika, nainen kirkaisi.
Sinähän osaatkin puhua!
Joo joo, mutta se onkin ainoa, mitä osaan sanoa, Kalle vastasi ja häipyi paikalta.
Suomalainen, ruotsalainen, norjalainen ja Pikku-Kalle kilpailivat siitä kuka heistä on älykkäin.
Ruotsalainen sanoi, että hän on niin älykäs, että tietää appelsiinin kirvelevän silmässä.
Norjalainen sanoi, että hän on niin älykäs, että tiesi sen jo syntyessään.
Suomalainen siihen, hän on niin älykäs, että tietää Pikku-Kallen olevan heistä älykkäin.
Pikku-Kalle sanoi olevansa niin älykäs, että tietää suomalaisen olevan oikeassa.
Pikku-Kalle piti letuista, mutta söi niitä liikaa.
Äiti yritti hillitä häntä.
Jos syö lettuja liikaa, niin vatsa kasvaa tosi paksuksi.
Kerran Pikku-Kalle huomasi raitiovaunussa raskaana olevan naisen.
Pikku-Kalle juoksi naisen luo ja osoitti häntä sormellaan: Hähää! Minä tiedän, mitä sinä olet tehnyt!