Pikku-Kallen kusihätä
Isä, Pikku-Kalle kiljui ruuhkabussissa.
Mulla on kamala pissahätä.
Älä poika yritä kusettaa mua, isä vastasi rauhallisesti.
Isä, Pikku-Kalle kiljui ruuhkabussissa.
Mulla on kamala pissahätä.
Älä poika yritä kusettaa mua, isä vastasi rauhallisesti.
Kalle ja Liisa leikkivät puistossa.
Paljonkohan kello on? Liisa kysyi.
Ei ainakaan vielä viittä, sillä silloin mun pitäisi olla kotona syömässä ja minähän olen vielä täällä.
Kuinka sinä viihdyt koulussa? Kallen täti kysyi pojalta.
No aika hyvin noin periaatteessa, mutta aikaa siihen kyllä suttaantuu niin rutosti.
Kallen laihialainen sukulaismies halusi oppia ratsastamaan, mutta saita kun oli, hän osti vain yhden kannuksen.
Kun kannustan hevosen toista puolta, niin kyllä toinenkin varmasti seuraa perässä, mies pohdiskeli.
Liisa, miksi sinä aina vastaat minun kysymykseeni kysymyksellä, Kalle marmatti.
Ihanko totta?
Teenkö minä tosiaan niin?
Pikku-Kalle kirjoitti tohkeissaan joululahjatoivekirjettään Joulupukille.
”Rakas Joulupukki, olen ollut koko kuluneen vuoden niin tuhma, etten uskalla toivoa joululahjaksi kuin yhtä asiaa.
Hartain toiveeni on, että voisin saada joululahjaksi tänä vuonna sinun ison listasi kaikista tuhmista tytöistä!
Rakkain terveisin, tuhmeliini Pikku-Kalle”.
Kiitos kiltti täti, että toit minulle tällaisen lelun, Pikku-Kalle sanoi kohteliaasti.
No lapsi kulta, eihän siinä ole mitään kiittämistä.
Samaa mieltä minäkin olen, mutta äiti käski kiittää.
Ennen kuin tapasin sinut, elämäni oli kuin autiomaa, Kalle runoili Liisalle.
Senkö takia sinä tanssit kuin kameli?
Ylilääkäri oli kierroksella vuodeosastolla ja tapasi Kallen.
Onko teillä noin pahoja kouristuksia? Lääkäri kysyi huolestuneena.
Ei, Kalle vastasi.
Mä vaan yritin kumartaa makuultani.
Naapuri kysyi Pikku-Kallelta, kuinka monta sisarusta hänellä oli.
Kuusitoista.
Se mahtaa tulla vanhemmillesi kalliiksi?
Ei ollenkaan.
Me tehdään ne itse.