Liisa sairastui ja Kalle joutui tekemään hänelle ruuan.
Onko se hyvää? Kalle kysyi varovaisesti.
On, hyvää on, Liisa vakuutteli.
Äiti on aina sanonut, että osaan tehdä kahta ruokalajia hyvin, lihapullia ja hernekeittoa, Kalle rehvasteli.
No, kumpaa tämä on?
Kalle törmäsi etelän aurinkorannalla tutun näköiseen mieheen.
Morjens Pena, Kalle riemuitsi.
Kyllä tämä etelän aurinko on näemmä tehnyt hyvää sinullekkin.
Sinähän olet kuin toinen mies!
Mä en ole mikään Pena, mies vastasi viileästi.
No niin, siinäs näet! Kalle kiljaisi iloisesti.
Millä me saisimme tuon lapsen uneen, Kallen äiti ihmetteli ääneen, kun Kallen pikkuveli ei ottanut nukkuakseen.
Jospa mä laulaisin sille, Kalle ehdotti.
Älä sentään vielä, äiti tuumasi.
Yritetään ensin hyvällä.
Miksi sinä et mene kotiin, Kalle?
No kun äiti on pahalla tuulella.
Miksi hän on pahalla tuulella?
No kun minä en mene kotiin.
Mihin mies tarvitsee naista?
Nuorena rakastajattareksi, keski-iässä ystäväksi, vanhana hoitajaksi.