Pikku-Kallen kusihätä
Isä, Pikku-Kalle kiljui ruuhkabussissa.
Mulla on kamala pissahätä.
Älä poika yritä kusettaa mua, isä vastasi rauhallisesti.
Isä, Pikku-Kalle kiljui ruuhkabussissa.
Mulla on kamala pissahätä.
Älä poika yritä kusettaa mua, isä vastasi rauhallisesti.
Liisa, miksi sinä aina vastaat minun kysymykseeni kysymyksellä, Kalle marmatti.
Ihanko totta?
Teenkö minä tosiaan niin?
Kalle ja Liisa leikkivät puistossa.
Paljonkohan kello on? Liisa kysyi.
Ei ainakaan vielä viittä, sillä silloin mun pitäisi olla kotona syömässä ja minähän olen vielä täällä.
Pikku-Kalle kirjoitti tohkeissaan joululahjatoivekirjettään Joulupukille.
”Rakas Joulupukki, olen ollut koko kuluneen vuoden niin tuhma, etten uskalla toivoa joululahjaksi kuin yhtä asiaa.
Hartain toiveeni on, että voisin saada joululahjaksi tänä vuonna sinun ison listasi kaikista tuhmista tytöistä!
Rakkain terveisin, tuhmeliini Pikku-Kalle”.
Kiitos kiltti täti, että toit minulle tällaisen lelun, Pikku-Kalle sanoi kohteliaasti.
No lapsi kulta, eihän siinä ole mitään kiittämistä.
Samaa mieltä minäkin olen, mutta äiti käski kiittää.
Naapuri kysyi Pikku-Kallelta, kuinka monta sisarusta hänellä oli.
Kuusitoista.
Se mahtaa tulla vanhemmillesi kalliiksi?
Ei ollenkaan.
Me tehdään ne itse.
Pikku-Kalle löysi pihalta kympin setelin ja vei sen isälle.
Oikeastaan mulle kuuluisi kymmenen prosentin löytöpalkkio, Kalle huomautti seteliä ojentaessaan.
Ei tule kuuloonkaan, isä vastasi.
Tässä on sinulle viisi euroa ja sillä siisti.
Ennen kuin tapasin sinut, elämäni oli kuin autiomaa, Kalle runoili Liisalle.
Senkö takia sinä tanssit kuin kameli?
Kalle meni psykiatrin luokse.
Hänen sieraimissaan oli kaksi porkkanaa, korvissaan kaksi retiisiä ja päänsä päälle hän oli kiinnittänyt kurpitsan.
Tulin tänne veljeni vuoksi, Kalle sanoi.
Hänellä on mielenterveysongelmia.
Pikku-Kalle katseli innokkaana lintulaudan varpusia.
Yhtäkkiä porukkaan lennähti viherpeippo.
Äiti, tule katsomaan!
Täällä on raaka varpunen!