Lääkärivitsit

Aika parantaa blondien haavat

Blondi oli viikon ajan toipumassa leikkauksen jälkeen Mehiläisen sairaalassa.

Hän kysyi hoitsulta: Miks ihmeessä mulla on huone täynnä raksuttavia käki-, herätys ja kaappikelloja?

Hoitaja, myöskin blondi, näpsäytti leikkisästi potilasblondin nenää ja totesi: Hassu, se on niin, että aika parantaa haavat kertoo meidän johtaja.

Koistisen työterveystarkastus

Projektipäällikkö Koistinen täytti 50 vuotta.

Muun juhlinnan ohella hänet kutsuttiin merkkipäivänsä johdosto myös työterveyshuollon määräaikaiseen terveystarkastukseen.

Kokeita otettiin ja miestä syynättiin monin tavoin.

Aikanaan Koistinen sitten kutsuttiin kuulemaan tarkistuksen tuloksia.

Työterveysaseman tohtori tutki Koistisen papereita otsa rypyssä ja totesi viimein:

Pahalta näyttää, pahalta näyttää…

Mitä? Mikä on vikana? Koistinen hermostui.

Lääkäri tutki yhä papereita ja totesi:

Ei liian korkeaa kolesterolia, eikä valkuaista tai sokeria virtsassa, ei mahahaavaa, ei kohonnutta verenpainetta, ei univaikeuksia, ei stressiä.

Pelkäänpä, että tästä on ilmoitettava työnantajallenne.

Maitohampaita paikkailemassa

Kouluhammaslääkäri tutki kahdeksanvuotiaan Susannan maitohampaita.

Nyt on varmastikin jo liian myöhäistä niitä paikata, hän sanoi.

Mutta minähän tulin tasan puoli kahdeksan, niin kuin opettaja käski.

Matti ryhtyy isona lääkäriksi

Matti suunnitteli isona ryhtyvänsä lääkäriksi, ja hän onnistuikin löytämään itselleen lääkärikoulun pääsykokeet.

Kaisa tenttasi Mattia: Mikä seuraavista ei kuulu luetteloon: yksi, kaksi, konnankoukku, kolme, neljä, viisi, kuusi?

Jaahas, mietiskeli Matti.

Se on tietysti kuusi! Kuusihan on puu.

Oikein, Kaisa vastasi.

Onnittelut lääkärikouluun pääsyn johdosta!

Lääkärinkirjasta parhaat taudit

”Vaimoni sairastaa neurasteniaa, hypotermiaa, hysteriaa ja dysenteriaa.”

”Mistä hän kaikki nuo taudit on saanut?

”Lääkärikirjasta.”

Savolainen synnytyslääkäri

Vähemmistöihin savolaiset suhtautuvat joka käänteessä leppoisasti.

Eräs perisavolainen synnytyslääkäri pohti erikoista kokemustaan työvuorolla.

Vastaanotolle oli tullut mustalaisrouva.

Lääkäri huomasi, että kaikki oli muuten kunnossa, mutta lapsi oli syntymässä väärinpäin.

No, eipä siinä muuta kuin tehtiin se mitä yleensä tehdään.

Käännettiin lapsi toisinpäin.

Harva sitä on päevystysvuoron lomassa kiäntännä rommaanin, lääkäri pohti.

Scroll to Top