Blondivitsit

Kuinka pitää blondi kiireisenä

Kuinka pidät blondin kiireisenä koko päivän?

Vie hänet pyöreään huoneeseen ja käske istua nurkassa.

Anna hänelle lappu, minkä kummallakin puolella lukee ”Käännä”.

Piirrä maahan ympyrä ja sano blondille: ”Seuraa tuota viivaa.”

Blondi ja palapeli

Miksi blondi oli innoissaan saatuaan palapelinsä valmiiksi puolen vuoden uurastuksen jälkeen?

Palapelin laatikon kyljessä luki 2-4 vuotta.

Blondi ja terroristi

Blondi ja terroristi hyppäsivät yhtä aikaa katolta.

Kumpi osui ensimmäisenä maahan?

Terroristi, sillä blondi eksyi matkalla.

Blondi mietiskeli hiljaa itsekseen

Blondi mietti itsekseen:

No voi kamalaa, nytpä kävi hassusti.

En muista pitikö minun mennä kaveriani vastaan klo 8.30 vai klo 3.80.

Blondi ja radio

Radion tekninen henkilökunta uhkaa mennä lakkoon, sanoi Johan.

”Ei se mitään, minulla on paristoradio”, totesi blondi.

Blondeja haukutaan

Blondi kysyi ystävättäreltään:

”Sano nyt ihan rehellisesti, miksi meitä blondeja oikein haukutaan?”

”Blondeiksi.”

Kaksi blondia onkimassa

Kaksi blondia oli ongella ja kuinka ollakaan, toinen blondi sai kalan.

Blondi irrotti kalan koukusta, kyykistyi rannalle ja piteli kalaa vedessä.

”Miksi pidät sitä kalaa siellä vedessä?” Kysyi toinen.

”Yritän tappaa sen hukuttamalla.”

Kaksi blondia ja miesten hiukset

Kaksi blondia keskustelivat:

”Miksiköhän nykyisin niin monet miehet ajelevat päänsä kaljuksi?”

”Koska he yrittävät uskotella muille, että järki ja tukka eivät pysy samassa päässä.

Blondi ja lasiseinä

Miksi blondi kiipeää lasiseinää ylöspäin?

Hän haluaa nähdä sen toiselle puolelle.

Scroll to Top