Kaksi munkkia juttusilla
Kaksi munkkia jutteli:
”Luuletko, että saamme nähdä päivän, jolloin me munkitkin saamme mennä naimisiin?”
”Tuskin, mutta ehkä jo lapsemme saavat”.
Kaksi munkkia jutteli:
”Luuletko, että saamme nähdä päivän, jolloin me munkitkin saamme mennä naimisiin?”
”Tuskin, mutta ehkä jo lapsemme saavat”.
Pojantytär haastatteli vanhaa vuorineuvosta.
Hän halusi tietää, miten saavutetaan menestystä.
Ei ole sen kummempaa salaisuutta.
Pitää vain hypätä aina mukaan jokaiseen mahdollisuuteen, jonka maailmalta tulleet ystävät tuovat mukanaan.
Tyttö mietti hetken ja jatkoi:
Miten voin tunnistaa, mikä on mahdollisuus ja mikä ei?
Et voikkaan vastasi vuorineuvos.
Sinun pitää vain jaksaa hyppiä.
Olvin tehtaanjohtajalla oli ongelma.
Hänen täytyi lähteä kertomaan olutsammioon hukkuneen työntekijän vaimolla miehen kovasta kohtalosta.
Uutisen kuultuaan vaimo järkyttyi ja alkoi itkeä.
Hieman tasaannuttuaan hän kuitenkin kysyi nopeasti:
Ei kai mieheni joutunut kärsimään?
Panimomestari lohdutti vaimoa:
Ei varmaankaan.
Valvontakameran mukaan hän kävi kaksi kertaa vessassa ennen kuin hukkui lopullisesti.
Vittumainen havainto aamulla: olet nähnyt unta suklaavanukkaan syömisestä.
Herätessäsi huomaat, että perseessäsi on lusikka…
Suomen huomattavimmassa veljessarjassa on yksi eturivin näyttelijä, huippuluokan jalkapalloilija ja maailman kuulu säveltäjä.
Mikä on tämän veljessarjan nimi, ja keitä ovat nämä kuuluisuudet?
Liuksen veljekset: näyttelijä Petelius, jalkapalloilija Ismo Lius ja säveltäjä Sibelius.
Milloin KHL-joukkue Jokerit, pelaa aina kautensa parasta jääkiekkoa?
Runkosarjassa.
Sähköalan yrittäjät olivat kokoontuneet ja istuivat pöydän ympärillä (metrin välein) koronan vuoksi.
Pienellä tauolla yritettiin vähän vakavaa ilmapiiriä keventää huulen heitolla:
Tiedättekös minkälaisista alaisista sähköalan yritysjohto pitää?
Kuka arvaa, vai sanonko jo?
No sano jo!
Noh, johdonmukaisista.
Toi on yhtä huono vitsi kuin sähkömies ,tai siis sähköhenkilö sai potkut, koska teki vääriä johtopäätöksiä.
Aivan, ja näillä mennään.
Miksi et ole kattanut Matille aterimia? Mervi kysyi apulaiselta.
Luulin, että hän ei tarvitse niitä.
Miksikö niin luulit?
No sinähän aina sanot, että Matti on pöydässä kuin porsas.
”Mitä voin antaa miehelleni syntymäpäivälahjaksi, kun hänellä on jo kaikkea?” kysyi Tuija Tiinalta.
”Anna varashälytin.”