Vuorikiipeilijän viimeiset sanat
Mitkä olivat vuorikiipeilijän viimeiset sanat?
Ei tässä mitään turvaköyttä tarvita.
Mitkä olivat vuorikiipeilijän viimeiset sanat?
Ei tässä mitään turvaköyttä tarvita.
Kalle, mennäänkö katsomaan Figaron häitä?
Ei taideta viitsiä.
Lähetetään sähke.
Pikku-Kalle pääsi käymään mummolassa maaseudulla.
Eräänä päivänä hän löysi maantieltä sormikkaan.
Kato, mummo.
Mansikin rintsikat!
Kalle oli koko suvun kanssa matkalla Italiassa.
Kun porukka pysähtyi toivomuslähteen eteen, Kallen ilkeä täti liukastui yhtäkkiä ja putosi lähteeseen.
Jihuu, se toimii, Kalle hihkaisi.
Pikku-Kalle ryysti räkää sisäänsä bussissa minkä ehti ja kerkesi.
Se alkoi häiritä muuatta herrasmiestä.
Poika, eikö sinulla ole nenäliinaa?
On mulla, mutta voit olla tasan varma, etten mä lainaa sulle.
Äiti lähetti Pikku-Kallen ruokakauppaan.
Äiti kysyi, että saataisiinko me luotolla kaksi litraa maitoa, tusina munia ja kaksi ruisleipää.
Miksei sinun äitisi tullut itse?
No kun se on samalla asialla toisessa kaupassa.
”Mieheni on arkeologi.”
”Voi miten tylsää.”
”Ei lainkaan, hän innostuu minusta enemmän ja enemmän, mitä vanhemmaksi tulen.”
”Mieheni on kaivosmies.”
”Voi miten tylsää.”
”Ei lainkaan, hän viihtyy hyvin pitkiä aikoja minun kaivoksellani tonkien paikkoja, ja siitä minä pidän erittäin paljon.”