Kalle meni lääkäriin vedättämään kielestään pahanlaista puutikkua.
Mistä mies moisen on kieleensä saanut, kummasteli lääkäri.
Vittua nuolin…
Hyvänen aika! Ei minun tietääkseni vitusta ole kukaan tähän mennessä tikkua kieleensä saanut!
Tämä olikin piirretty lankkuaitaan!
Saarnaaja oli mennyt naimisiin muhevan lesken kanssa.
Hääyönä hän polvistui vuoteessa vaimon jalkojen väliin, jolloin vaimo:
Mitä sinä nyt teet?
Kiitän tästä suuresta armosta.
Armosta ja armosta!
Käy hommiin.
Minun vittuni ei ole mikään saarnastuoli!
Paikallislehden toimittaja teki haastattelua kyläkoulun eläkkeellä olevasta opettajasta.
Kertoisitteko, miten on mahdollista, että olette elänyt jo 100 vuotta?
No, se johtuu siitä, että synnyin vuonna 1908.
Pikku-Kalle näki ensimmäisen kerran isoäitinsä riisuutuvan ja seurasi tilannetta kiinnostuneena.
Kun isoäiti ehti korsettiin asti, Kalle kysyi ihmeissään:
Isoäiti, onko sinulla ollut pelastusliivit päällä koko päivän?
Isä ja äiti tykkäävät enemmän siskostani kuin minusta.
Hänelle ostetaan aina kamalasti tavaroita.
Nytkin hän on saanut silmälasit, hammasraudat sekä jalkatuen, mutta minä en saa ikinä mitään.
Opettajalla oli tulossa syntymäpäivät ja oppilaat päättivät ostaa hänelle jotain tarpeellista.
Etsimme lahjaa naisopettajalle, joka kirjoittaa runoja, selittivät oppilaat kaupassa.
Ahaa.
Sopisiko tällainen suuri, kaunis paperikori?
Kannattaa laittaa kännykkä yöksi kiinni, ettei akku kulu liikaa.
Mutta eihän siihen sitten voi laittaa puhelinherätystä.
No pistä kännykkä herättämään viideltä, niin voit silloin laittaa sen päälle ja pistää siihen herätyksen.
Isä, onko totta, että musiikinopettaja käy vankilassa laulamassa vangeille?
On, ja muista se poikani, jos aiot tehdä tyhmyyksiä!
Luokka oli taidenäyttelyssä.
Yhtäkkiä Kalle pysähtyi ja huusi opettajalle:
Tämä työ näyttää aivan valtavan todelliselta.
Mutta Kalle, sehän on ikkuna.
Minä en väittele koskaan idioottien kanssa.
Ymmärrän hyvin, tehän olette aina samaa mieltä.