Pikku-Kalle oli ensimmäistä kertaa elämässään päässyt maalle, ja niinpä hän innostui valtavasti nähdessään sikalan elämää.
Hän hihkui ihmeissään äidilleen:
Tule äkkiä katsomaan.
Tuolla on kuusi pientä porsasta, jotka puhaltavat seitsemättä porsasta niin lujaa, että se on jo paksu kuin tynnyri!
Kalle maisteli juustokaupassa hartaasti eri juustolaatuja.
Ja paljonkohan saa olla? myyjä kysyi kohteliaasti.
Ihan hintsusti vaan.
Se tulee hiirenräpsään.
Kalle oli napannut lennosta taksin.
Kotiportillaan hän huomasi kauhukseen, että rahat eivät riittäneetkään.
Sorry, suhari, voitko sa ajaa puoli kilsaa taaksepäin? tiedusteli Kalle.
Kalle, tunnetko sinä tuon naisen? Liisa kysyi ihmeissään.
En, en tunne.
Mutta miksi sitten nostit hänelle hattua?
Koska tämä on veljeni hattu ja tuo nainen on veljeni tuttu.
Liisa ja Kalle eksyivät elämänsä ensimmäistä kertaa itsepalvelubaariin.
Mennään tuonne jonon päähän, Liisa ehdotti.
Ei me voida, Kalle vastusteli.
Siellä on jo joku.
Siitä lähtien, kun Liisa aloitti pianotunnit, olen kadehtinut Beethoovenia, Kalle tunnusti Villelle.
Aijaa, miksi niin?
Beethooven oli kuuro.
Tapasin tässä taannoin tutun kaverin, Pikku-Kalle kertoi Villelle.
Hän vaikutti tutulta ja olin varma, että se oli hän.
Kun me sitten olimme aikamme jutelleet keskenämme, niin yhtäkkiä huomasimme, ettemme olleet kumpikaan meistä.