Huonot vitsit

Vuorineuvoksen viisaat neuvot

Pojantytär haastatteli vanhaa vuorineuvosta.

Hän halusi tietää, miten saavutetaan menestystä.

Ei ole sen kummempaa salaisuutta.

Pitää vain hypätä aina mukaan jokaiseen mahdollisuuteen, jonka maailmalta tulleet ystävät tuovat mukanaan.

Tyttö mietti hetken ja jatkoi:

Miten voin tunnistaa, mikä on mahdollisuus ja mikä ei?

Et voikkaan vastasi vuorineuvos.

Sinun pitää vain jaksaa hyppiä.

Oluttehtaan työntekijän hukkuminen

Olvin tehtaanjohtajalla oli ongelma.

Hänen täytyi lähteä kertomaan olutsammioon hukkuneen työntekijän vaimolla miehen kovasta kohtalosta.

Uutisen kuultuaan vaimo järkyttyi ja alkoi itkeä.

Hieman tasaannuttuaan hän kuitenkin kysyi nopeasti:

Ei kai mieheni joutunut kärsimään?

Panimomestari lohdutti vaimoa:

Ei varmaankaan.

Valvontakameran mukaan hän kävi kaksi kertaa vessassa ennen kuin hukkui lopullisesti.

Laihialaisen vaimon tekohampaat

Kaksi laihialaista oli menossa kaupunkiin.

Renki-Matti kuuli isännän taskuista kilinää ja sanoi:

No isäntä, te olette minulle viisi markkaa velkaa.

Nyt taskustanne kuuluu kilinää, joten voisitte varmaan maksaa velkanne.

Isäntä hölmistyi:

Ei minulla mitäään rahaa ole.

Otin mukaan emännän tekohampaat, ettei hänelle tule kiusausta käydä ruokakaapilla poissa ollessani.

Johtajan ja vuorineuvoksen bridge-ilta

Vanhalla vuorineuvoksella oli tapana pyytää ulkomaille lähetettävä johtaja vaimoineen vierailulle, jotta tutustuisi heihin paremmin.

Englannin tytäryhtiön johtajaksi lähtevä mies oli kutsuttu rouvineen kartanoon.

Ensimmäiseksi illan ohjelmaksi oli sovittu bridgen peluuta.

Nuori pari oli hätäisesti opetellut bridgeä, peliä, jossa on neljä henkeä pelaa kahtena parina ja näkemättä kanssapelaajan kortteja on tehtävä tarjouksia siitä kuinka paljon pisteitä pari aikoo saada.

Vanha vuorineuvos pelasi johtajan vaimon parina ja vuorineuvoksetar nuoren johtajan parina.

Kun peliä oli pelattu jonkin aikaa, vuorineuvoksettarelle selvisi, että nuorimies ei ymmärrä pelistä juuri mitään.

Parin tunnin kuluttua nuorimies pyysi anteeksi ja halusi käydä WC:ssä.

Hän meni WC:hen, mutta veti oven perässään huonosti kiinni, että lorina alkoi kuulua ulkopuolelle.

Hänen nuori rouvansa punastui, nousi ja riensi sulkemaan oven ja sopersi:

Anteeksi, tämä on nyt hirveän noloa.

Pyydän anteeksi mieheni puolesta.

Siihen vuorineuvoksetar:

Älä huolehdi, tyttöseni.

Tämä on illan aikana ensimmäinen kerta, kun tiedän, mitä miehelläsi on kädessään.

Kyösti Kallion vaimon tärkein vinkki presidenttiyteen

Kun presidentti Kyösti Kallio matkusti Helsinkiin ottamaan vastaan presidentin viran, hänen vaimonsa antoi hänelle yhden hyvän neuvon: Kuule Kyösti, kun sinä sitten olet presidenttinä Helsingissä niin elä kuse portailta, kuten olet oppinut kotona tekemään.

Mauno koiviston lehdistö ongelma

Mauno koiviston ongelmana lehdistön kanssa oli se, että toimittajat kirjoittivat liian usein sen mitä hän sanoi, eikä sitä mitä hän tarkoitti.

Somalialainen makuupussi

SPR-työntekijä näki Somaliassa krokotiilin jonka suusta pilkotti somalin pää ja totesi: ”vitut nää mitään apua tarvi! Niillä on Lacosten makuupussitkiin!”

Blondi ja vihreä tee

Miksi blondin huoneen seinässä on iso virheä T-kirjain?

Vihreä tee kuulemma laihduttaa..

Scroll to Top