Kaksi suomenruotsalaista oli saanut kutsun kertausharjoituksiin.
Vääpeli kysyi heidän nimiään.
Förstår inte, sanoi ensimmäinen.
Jaaha, seuraava, sanoi vääpeli.
Förstår inte, sanoi toinenkin.
Jaahas, sitä ollaan siis veljeksiä, totesi vääpeli.
Armeijassa:
Sopiiko asetakki?
Kyllä, herra kersantti.
Sopivatko housut?
Kyllä, herra kersantti.
Sopivatko lakki ja saappaatkin?
Kyllä sopivat, herra kersantti.
Miten teidän on hyväksytty armeijaan?
Miten niin, herra kersantti?
Teidän ruumiinrakenne täytyy olla epämuodostunut.
Liity armeijaan, näe maailmaa, kohtaa mielenkiintoisia ihmisiä ja tapa ne.
Olipa kerran eräs poika, jolla oli koko ikänsä ollut mutteri navassa.
Kun sitten poika kutsuttiin armeijaan, hän ei päässyt sinne mutterin takia.
Kukaan lääkäri ei osannut auttaa poikaa, mutta eräs meedio sanoi pojalle: ”Kun kuunvalo paistaa napaasi ja lausut taikasanat niin mutteri lähtee”.
Illalla kuu paistoi ikkunasta suoraan pojan napaan, ja hän lausui taikasanat.
Kun taikasanat oli lausuttu, mutteri tippui maahan.
Poika päätti kertoa meediolle, mutta kun hän otti kaksi askelta, häneltä putosi takapuoli.
Vanha rintamamies kuunteli juuri asepalvelustaan suorittavien nuorten miesten kehuskelua.
Hän päni itsekin sanansa väliin: Ei pojat, ette te tiedä, mitä sota on…
Kun minä takavuosina sain asepuvun ylleni, minusta tuli niin sotaisa, että piti juosta kotiin ja ampua koira.
Kallen isoveli oli mennyt armeijaan.
Luutnantti päätti koetella hänen hoksottimiaan.
Mitä alokas tekisi, jos käskisin tehdä koko rautatieverkoston viholliselle käyttökelvottomaksi?
Polttaisin matkaliput, herra luutnantti.